XXIII NORPPASOUTU

soudetaan Pihlajaveden kansallismaisemissa

29.6. - 1.7.2012

Tiesitkö, että soutu on yksi tehokkain terveys- ja kuntoliikunnan muoto? Turvallinen kirkkoveneretki Suomen kauneimmassa järviluonnossa virkistää kehon ja mielen. Siksi 60-vuotistaivaltaan juhliva Nojanmaan Nopsa järjestää kirkkoveneiden retkisoudun kaikille halukkaille Savonlinnan lähivesillä jo XXIII kerran.

Keskikesän Norppasoutu soudetaan 29.6 – 1.7.2012, jylhällä Pihlajavedellä, jossa sokkeloiset saariketjut vuorottelevat laajojen selkävesien kanssa. Reitti Olavinlinnan kupeelta Pihlajaveden saaristoon, vie soutajan rantojensuojeluohjelmaan kuuluvaan kansallismaisemaan. Myös tunnetuin savonlinnalainen, saimaannorppa on näillä kirkkailla, levollisilla vesillä mahdollisuus tavata.

Souturetkelle lähdetään perjantaina puolen päivän aikaan. Päiväkahvit juodaan ja uinnit uidaan Turposaaressa, josta jatketaan matkaa yöpymispaikkaan Kongonsaareen. Päivän matkaksi tulee  25 kilometriä. Kölinginmajalla nautitaan hyvästä ruuasta, saunasta ja leppoisasta yhdessä olosta ennen vetäytymistä yöunille majan majoitustiloihin tai omiin telttoihin.

Lauantaiaamuna aamutoimien jälkeen lähdetään leppoisasti 30 kilometrin soutumatkalle. Päivän aikana katsellaan Pääskyniemen kalliomaalaukset, kahvistellaan ja uidaan Kokonsaaressa ja jatketaan Lomatila Lahtelaan Savonlinnan Hietalahteen. Ruokailun, majoittumisen ja saunomisen jälkeen nautitaan Nojanmaan Nopsan 60- vuotisjuhlakahvit. Yöttömän yön iltaa vietetään nuotiolla laulaen ja tanssilavalla taivutellen.

Sunnuntaiaamuna kirkkoveneet suuntaavat kohti Säämingin historiallista keskusta, Kirkkoniemeä, joka on vanha Säämingin kirkonkylä. Tutustumme kellotapuliin, joka on Savonlinnan vanhin puurakennus, ja toiseksi vanhin rakennus Olavinlinnan jälkeen, valmistunut 1731. Toinen nähtävyyskohde on kellotapulin ympärillä oleva vanha hautausmaa, johon vuosien 1509 – 1879 aikana on haudattu yli 10 000 vainajaa. Päiväkahvit nautimme tapulikahviossa.

Päivän 20 kilometrin soutumatkan päätämme Olavinlinnan vastarannalle Kyrönniemelle, jossa ruokaillaan, saunotaan ja lähdetään kotimatkalle.

Norppasoutu soudetaan nykyaikaisilla liikkuvapenkkisillä kirkkoveneillä ja osallistumismaksuun sisältyvät lisäksi ruokailut, taukokahvit, saunat, vakuutukset ja juhlavuoden soutupaita.

Vuoden 2012 Norppasoutu on järjestävän seuran Nojanmaan Nopsan juhlavuoden soututapahtuma. Seuran toiminta alkoi pienimuotoisena yleisurheilutoimintana Nojanmaan koulun ympäristössä. Kilpasoutu tuli mukaan 1977 ja norppasouturetket alkoivat 1990.